Normi ilta räkälässä

Kirjoitettu kirjoittaja &s

Edelliset blogini käsittelivät hyvinkin synkkiä käänteitä elämässäni, joten ehkä on aihetta hieman hieman kertoa myös niistä hyvistä asioista, jotka kuitenkin ovat suuremmassa valossa tämän päivän arjessa.

…

Syntymäpäivä lähenee. En ole juurikaan koskaan syntymäpäiviäni liiemmin juhlinut. Kuitenkin silloin kun parinkympin korville olin pääsemässä, lähdin kaverin houkuttelemana synttäreitäni hieman juhlistamaan. Enpähän arvannut mihin sekin spontaani päätös johti.

Elettiin vielä auvoista aikaa Kuusamon huudeilla. Muistan, että tuo päivä oli aurinkoinen ja lämmin, mikä on aika tavatonta noilla leveysasteilla.. Ei siis se aurinko, sehän kesäisin paistaa yöt läpeensä, vaan se lämpö ja lumetkin oli sulaneet.

Otettiin kaverin kanssa vähän rohkaisua ja tarkoituksena oli viettää ns. koti-ilta sisäpiiri juttujen kera. Kuitenkin illan aikana tuli pakottava tarve lähteä kaupungille illan rientoja katselemaan (kyllä, Kuusamo on kaupunki vuodesta 2000 lähtien. Googletin). Suuntana oli ehkäpä Kuusamon pahin räkälä. Sinneppä siis.

Meno oli sitä tavanomaista. Epävireistä ja toisaalta loistavaa karaokea. Samat säkeet illasta toiseen, melkein voisi arvata jo seuraavan kappaleen soittolistalta. Itse en tuona iltana kuitenkaan äänihuuliani avannut mikin edessä, onneksi.. Muualla baarin nurkissa isommat ja pienemmät miehet oli milloin lattialla kieriskelemässä jalkojen petettyä alta, milloin pöytiin sammuneena, pari kosaisuakin illan aikana aina tulee näiltä suomi uroilta. Normi ilta räkälässä.

Silmäilin pidemmän aikaa biljardipöytään päin ja samat kaksi ukkelia siellä palloja jaksoi naputtaa. Pelit eivät näyttäneet loppumisen merkkejä pitkästä silmäilystä huolimatta. Päätinpä tomerana neitokaisena mennä herroilta kyselemään, että milloinka siihen mahdollisesti pääsisi neitokainenkin palloja paukuttelemaan. Kyseessä oli ainoat herrasmiehet koko paikassa, koska pelipaikka avautui sen samointein. Toinen näistä herroista tarjoutui jopa pelikaveriksi, kun oma kaverini ei pelistä silminnähden innostunut. Eipä siinä, pelit pystyyn.

Voittoputkeni oli taattu ja uusinta pelejä järjestettiin illan aikana useita. Pari tuoppiakin nämä herrat ansiokkaasta pelistä minulle tarjoilivat. Viihdyin tässä porukassa uusien tuttavuuksien kanssa ja jutun juurta tuntui löytyvän yllättävänkin helposti.

Ilta alkoi taittua jo hieman yön puolelle ja väsykin alkoi neitokaista painaa. Aika tehdä perinteiset katoamistemput.

Vaan eipä tällä kertaa se temppu toiminut. Toinen näistä herroista juoksi puoli juoksua perääni ja kertoi pelin jääneen kesken. Liekkö tekosyy vaiko ihan aito pettymys useaan häviöön.. Ilta kuitenkin jatkui vielä juttelun merkissä vähän tasokkaammassa kuppilassa.

Tässä tyypissä on sitä jotain.

…

Mörkö kaapissani

Kirjoitettu kirjoittaja &s

Edellisessä blogissani kerroin yläasteen aikana kokemastani syrjinnästä ja tämä sai yllättävänkin paljon huomiota. Ehkäpä juuri sen takia, etten ole aiheesta ennen julkisesti kertonut. Joskus ohimennen maininnut olleeni koulukiusattu, mutta en sitäkään monellekaan edes läheiselle ihmiselle kertonut.

…

Kaapissani asustaa iso, ruma ja haiseva mörkö. Eikä tuo mörkö tykännyt saamastaan huomiosta, ei olisi saanut kertoa. Tuo mörkö on asustellut kaapissani monta vuotta, piilossa päivän valolta, kuiskutellen ivallisia juttujaan. Monet kerrat olen istunut ja kuunnellut tuon mörön ivaa ja naureskelua kun olen jossain asiassa muka epäonnistunut.

Ei se sääliä ole tuntenut.

Olen laittanut vastaan tuolle mörölle jo monta vuotta, mutta silti se ivalliseen tapaansa on jatkanut virnuiluaan ja päässyt piikittelemään todella vähäpätöisistäkin asioista. Se on saanut kasvaa ja meuhata kaapissani kaikki nämä vuodet, kunnes sain tarpeekseni sen ainaisesta ivasta ja naureskelusta. Monta vuotta olen suunnitellut repäiseväni auki tuon tunkkaisen kaapin oven ja paljastavani sen rumiluksen koko maailmalle. Paljastaisin sen kolon nurkat, kertyneen pölyn ja ne hemmetin seitit.

Sen minä teinkin.

Nyt tuo mörkö mulkoilee minua muka loukkaantuneena. Paljastin sen rumat karvat julkisesti ja se häpeää haisevaa turkkiaan.

Ihan kuin mörkö olisi hieman kutistunut viime näkemästä.. Ainakin se on hetken hiljaa.

…

Mörkö asustelee vielä kaapissani. En sen odottanutkaan heti luovuttavan ja pakkaavan irtokarvojaan kasaan. Antaa sen nuolla näppejään ja kutistua. Kyllä me molemmat tiedämme, että sen valtakausi lähenee loppuaan. Se oli vain ajan kysymys ja minähän olen jaksanut odottaa.

Kasvukipuja

Kirjoitettu kirjoittaja &s

Ensimmäinen blogi. Olkaas siis armollisia.

Elämää on tullut ihmeteltyä hieman yli kolmenkymmenen vuoden ajan ja tuohon aikaan on tietysti kaiken näköistä tullut vastaan. Mistä siis aloittaisin? Ehkäpä ihan alusta.

….

Lapsuus

Synnyin 80-luvun puolivälin Kuusamoon. Perheessä oli jo entuudestaan vanhempien lisäksi 2 veljeä. Olin siis tyttönä ehkäpä odotettu perheenlisäys. Jälkeeni tuli vielä pikkusisko ja pikkuveli. Kaikki hyvin rakkaita.

Olin poikatyttö, enkä liiemmin nukeista saati hamosista välittänyt. Sen aikaa sai äiti nuken pidettyä sylissäni, että sai kuvatodisteen napattua. Leikin mieluiten veljieni, mutta myös naapurin poikien kanssa. Olin yksi jätkistä, ja mullehan ei vittuiltu. Siitä pidin joko itse huolen, tai sitten tulivat veljet ojentamaan. Näin se vaan meni.. Okei, oli mulla kaksi naapurin tyttöäkin kaverina. Hekin kuuluivat samaan jätkäporukkaan. Tämän porukan kanssa pelasimme paljon pihapelejä ja teimme pitkiä retkiä läheisiin metsiin. Ihania aikoja ilman huolta huomisesta.

Sittenpä alkoikin koulutaival. Eka ja tokaluokkakin meni vielä sulassa sovussa poikien kanssa leikkiessä, mutta sitten kolmannella en enää jalkapallojoukkueeseen mahtunut, vaikka siinä mainiosti pärjäsinkin. Ehkäpä se oli se syy, en tiedä. Jouduin siis opettelemaan tyttöjen leikkejä. Siis sitä ainaista narulla pomppimista, juoruilua ja tyhjästä narisemista. En liiemmin näissä karkeloissa pärjännyt ja nautinkin joka kerta kun sain jonkun houkuteltua painimatsiin tai juoksukilpaan.

Yläasteelle siirtyessä osa kavereista lähti toiseen kouluun tai sitten erille luokalle. Enpähän osannut aavistaa minkälainen helvetti siitäkin kehkeytyi. Koko yläaste oli yhtä tuskaa. Ne ajat vaikuttivat ja vaikuttavat edelleenkin elämääni, eikä mitenkään positiivisessa valossa. En tarkalleen muista edes missä vaiheessa syrjiminen alkoi, mutta yläasteen loppuun asti sitä jatkui. Oli päiviä, etten yksinkertaisesti vaan uskaltanut lähteä kouluun. Yleensä kyseisenä päivänä olisi aloitettu taas joku hemmetin ryhmätyö ja syrjittynä minua olisi nakeltu haisevana säkkinä ympäriinsä sen mukaan kenen vuoro on ottaa minut mukaan ryhmään. Siitä jopa aiheutui pari kertaa riitakin. ”Se oli viimeksi meidän ryhmässä, nyt on teidän vuoro”. Mietippä hetkonen mitä tuo tekee teini-ikäisen itsetunnolle.. Näistä asioista en kenellekään kertonut, nyt jälkiviisaana tajuan, että maailmassa olisi helpompi tallustaa, jos olisin pyytänyt apua.

Yläasteen jälkeen olin vapaa. Tai no niin ainakin kuvittelin. Haavat oli edelleen kipeät ja avoimet. Kompuroin eri koulujen väliä, enkä löytänyt itseäni vaikka kovasti sitä yritinkin löytää. Vaihdoin paikkakuntaakin, ei auttanut. Ainoa minkä koen auttaneen on aika ja sitähän kului.

….

Tällä hetkellä pitelen omaa majaa miehen ja kolmen lapsen kanssa Hämeessä. Taskussa on jo useamman vuoden olleet lähihoitajan paperit ja nyt uurastan sairaanhoitajan papereiden eteen. Koulutaivalta sairaanhoitajan papereihin on enään reilu vuoden verran.

Voin siis olla tyytyväinen saavutuksiini. Tie on ollut pitkä ja kivinen, mutta aina olen ollut tietoinen ”paremmasta huomisesta”. Toki se huomisen tuleminen kesti useita vuosia, mutta en koskaan lakannut uskomasta sen olemassa oloon. Tulen todennäköisesti palaamaan näihin lapsuuden ja nuoruuden juttuihin myöhemmässä vaiheessa, mutta näin ensimmäiseen blogiin kaikki käänteet eivät nyt vain luontevasti mahdu.

Tässäpä pieni raotus elämääni.