Edellisessä blogissani kerroin yläasteen aikana kokemastani syrjinnästä ja tämä sai yllättävänkin paljon huomiota. Ehkäpä juuri sen takia, etten ole aiheesta ennen julkisesti kertonut. Joskus ohimennen maininnut olleeni koulukiusattu, mutta en sitäkään monellekaan edes läheiselle ihmiselle kertonut.
…
Kaapissani asustaa iso, ruma ja haiseva mörkö. Eikä tuo mörkö tykännyt saamastaan huomiosta, ei olisi saanut kertoa. Tuo mörkö on asustellut kaapissani monta vuotta, piilossa päivän valolta, kuiskutellen ivallisia juttujaan. Monet kerrat olen istunut ja kuunnellut tuon mörön ivaa ja naureskelua kun olen jossain asiassa muka epäonnistunut.
Ei se sääliä ole tuntenut.
Olen laittanut vastaan tuolle mörölle jo monta vuotta, mutta silti se ivalliseen tapaansa on jatkanut virnuiluaan ja päässyt piikittelemään todella vähäpätöisistäkin asioista. Se on saanut kasvaa ja meuhata kaapissani kaikki nämä vuodet, kunnes sain tarpeekseni sen ainaisesta ivasta ja naureskelusta. Monta vuotta olen suunnitellut repäiseväni auki tuon tunkkaisen kaapin oven ja paljastavani sen rumiluksen koko maailmalle. Paljastaisin sen kolon nurkat, kertyneen pölyn ja ne hemmetin seitit.
Sen minä teinkin.
Nyt tuo mörkö mulkoilee minua muka loukkaantuneena. Paljastin sen rumat karvat julkisesti ja se häpeää haisevaa turkkiaan.
Ihan kuin mörkö olisi hieman kutistunut viime näkemästä.. Ainakin se on hetken hiljaa.
…
Mörkö asustelee vielä kaapissani. En sen odottanutkaan heti luovuttavan ja pakkaavan irtokarvojaan kasaan. Antaa sen nuolla näppejään ja kutistua. Kyllä me molemmat tiedämme, että sen valtakausi lähenee loppuaan. Se oli vain ajan kysymys ja minähän olen jaksanut odottaa.
Hyvä Mari!! Taitavasti kirjoitettu❤
Kiitos! 🙂